Kestävä kehitys on tärkeää koko Ilmatar-konsernille, sekä luo pohjan olemassaolollemme. Koko liiketoimintaamme pohjautuu ajatukselle, että yritämme osaltamme ratkaista yhden aikamme suurista haasteista: ilmastokriisin.
Ehkäisemme ilmastonmuutosta kehittämällä, omistamalla ja operoimalla yhtä Pohjoismaiden suurimmista uusiutuvan energian tuotantokapasiteeteista. Korvaamalla fossiiliset energianlähteet auringolla ja tuulella, niin maalla kuin merellä.
Haluamme muutakin kuin vain lisätä vihreän energian tuotantoa. Haluamme tehdä sen mahdollisimman vastuullisesti niin ympäristöä, ihmisiä kuin yhteiskuntaakin ajatellen.
Visiomme on osallistua vahvalla panoksella laajamittaisen aurinkoenergian rakentamiseen Ruotsissa. Näin haluamme parantaa uusiutuvan energian saatavuutta, sekä auttaa kansallisen ilmastotavoitteemme saavuttamisessa.
Laajamittainen aurinkoenergia on yksi nopeimmista ja kustannustehokkaimmista tavoista vähentää ilmastovaikutusta. Aurinkokennoista ei synny lainkaan kasvihuonekaasupäästöjä, kun ne tuottavat energiaa, ja aurinkoenergia kuuluu ympäristön kannalta parhaisiin vaihtoehtoihin silloinkin, kun otetaan huomioon kennojen valmistuksessa ja infrastruktuurin rakentamisessa aiheutuvat päästöt.
Aurinkopuistojen koko elinkaaren aikaiset päästöt ovat noin 18 gCO2/kWh. Se on vähän enemmän kuin tuulivoimalla, joka on ehdottomasti ympäristöystävällisin energiamuoto. Mutta se on kuitenkin merkittävästi vähemmän kuin bioenergian, kaasun tai kivihiilen, joiden kasvihuonekaasupäästöt ovat moninkertaiset. Esimerkiksi kivihiilen päästöt ovat noin 40 kertaa suuremmat kuin aurinkoenergian.
ESG on lyhenne englannin kielen sanoista Environmental, Social ja Governance, jotka tarkoittavat laajasti määriteltyinä yrityksen hallintotavan kestävää kehitystä tai vastuullisuutta. Toisin sanoen yritys ei vain kanna vastuuta ympäristöstä, vaan myös toimii mm. korruptiota, syrjintää ja ihmisoikeusrikkomuksia vastaan.
Ympäristötyömme kantava ajatus on paitsi pitää kaikkien hankkeidemme haitalliset ympäristövaikutukset mahdollisimman pieninä, myös varmistaa, että niillä on myös myönteisiä vaikutuksia yhteiseen luontoomme. Siksi suunnittelemme monenlaista yhteistyötä lisätäksemme pölyttäjiä aurinkopuistoissamme ja mittaamme kaiken aikaa ilmastovaikutustamme ja rakennusvaiheessa syntyviä hiilidioksidipäästöjämme. Lisäksi tutkimme yhdessä Stena Recyclingin kanssa, mitä mahdollisuuksia on kierrättää tai uusiokäyttää aurinkopaneeleja.
Me Ilmatar Solarilla välitämme ihmisistä, olivatpa he omia työntekijöitämme, toimitusketjumme työntekijöitä tai toimintayhteisöjemme asukkaita.
Teemme yhteistyötä erilaisissa ohjelmissa edistääksemme ihmisoikeuksia koko arvoketjussa, mikä on perinteisesti ollut nimenomaan aurinkokennojen ongelmakohta. Olemme muun muassa YK:n Global Compact ja Human Rights -ohjelman jäsen. Teemme parhaamme huolehtiaksemme hyvin työntekijöistämme ja tuemme ja sponsoroimme monia nuoria urheilijoita, yhdistyksiä ja hankkeita, joilla on hyvä tarkoitus.
Ilmatar on ollut YK:n Global Compactin jäsen vuodesta 2021. Olemme näin sitoutuneet noudattamaan kymmentä ihmisoikeuksiin, työelämään, ympäristöön ja korruption torjuntaan liittyvään periaatteeseen.
YK:n Global Compactin tavoitteena on kehittää ja vahvistaa yritysten ja yhteiskunnan vastuuta ympäristöstä sekä sosiaalisista ja taloudellisista kysymyksistä.
YK:n maailmanlaajuinen kestävän kehityksen tavoite on toimintamme keskiössä. Panostamme ensisijaisesti seuraaviin YK:n maailmanlaajuisiin kestävän kehityksen tavoitteisiin:
Tavoite 3: Huolehdimme työntekijöidemme turvallisuudesta, terveydestä ja hyvinvoinnista. Tuotamme hankepaikkakunnille merkittäviä aluetaloudellisia hyötyjä
Tavoite 7: Varmistaa edullinen, luotettava, kestävä ja uudenaikainen energia kaikille
Tavoite 8: Edistää kaikkia koskevaa kestävää talouskasvua, täyttä ja tuottavaa työllisyyttä sekä säällisiä työpaikkoja
Tavoite 9: Rakentaa kestävää infrastruktuuria sekä edistää kestävää teollisuutta ja innovaatioita
Tavoite 12: Varmistaa kulutus- ja tuotantotapojen kestävyys
Tavoite 13: Toimia kiireellisesti ilmastonmuutosta ja sen vaikutuksia vastaan
Tavoite 14: Huomioimme merenpohjan ja meren hyvinvoinnin ja monimuotoisuuden suunnitellessamme merituulivoimaa
Tavoite 15: Pidämme huolta ympäristöstä ja ihmisistä. Luonnon monimuotoisuuden vaaliminen on vastuullisuustyömme keskiössä sekä tuuli- että aurinkovoimahankkeissa
Tavoite 17: Yhteistyökumppanien avulla mahdollistamme uudet innovaatiot ja edistämme vihreää siirtymää yhteiskunnassa. Olemme vastuullinen kumppani ja vaadimme vastuullisuutta myös sidosryhmiltämme
Ilmattaressa pidämme tärkeänä, että kaikilla työntekijöillämme on oikeudenmukaiset työehdot. Olemme yhtä tarkkoja siitä, että sama pätee niihin, jotka työskentelevät alihankkijoillemme. Kohtelemme työntekijöitämme ja yhteistyökumppaneitamme tasavertaisesti, ja meillä on ehdoton nollatoleranssi kaikenlaiselle syrjinnälle ja häirinnälle. Emme myöskään suvaitse minkäänlaista pakkotyötä tai lapsityövoiman käyttöä ja kunnioitamme työntekijöiden vapaata järjestäytymisoikeutta.
Osana tätä työtä olemme ylpeänä mukana YK:n Global Compact’s Business & Human Rights Accelerator -ohjelmassa, joka on kuusi kuukautta kestävä kansainvälinen eri alojen ja alueiden yrityksille suunnattu ohjelma. Ohjelma on luonteeltaan käytännönläheinen ja se auttaa meitä siirtymään lupauksesta ihmisoikeuksia ja työntekijöiden oikeuksia koskeviin toimiin. Odotamme innokkaina, että saamme kokoon kollegojen verkoston, jotta voimme yhdessä edistää ihmisoikeuksien ja työntekijöiden oikeuksien kunnioittamista maailmanlaajuisesti liiketoiminta- ja toimitusketjuissa.
Ilmatar Solar on jäsenenä Svensk Solenergi:ssä, joka on noin 280 jäsenyritystä käsittävä alan järjestö ja Ruotsin johtava aurinkoenergian edustaja. Svensk Solenergi jäsenyys edellyttää eettisyyttä, tuotteiden laatua, ammattitaitoa ja asianmukaista organisaatiota. Tärkeä osa palapeliä ovat jäsenyritystemme käyttämien tai tarjoamien tuotteiden kestävät toimitusketjut. Svensk Solenergi suhtautuu kestävyyskysymykseen erittäin vakavasti ja uskoo, että tarvitaan uskottava eurooppalainen merkki, joka on kolmannen osapuolen sertifioima ja joka takaa kestävän toimitusketjun ilman esimerkiksi ihmisoikeusriskiä. Sillä välin jokaisen yksittäisen yrityksen on tehtävä oma osuutensa minimoidakseen riskit omassa toimitusketjussaan.
Ilmatar Solar on jäsenenä ETI Sverige, joka on monien sidosryhmien aloite, joka tuo yhteen yritykset, ammattiliitot, kansalaisyhteiskunnan ja julkiset toimijat varmistaakseen hyvät työolot ja ihmisoikeudet globaaleissa toimitusketjuissa. ETI Sverige tarjoaa koulutusta, neuvontaa, työkaluja ja yhteistyöfoorumin.
Täällä kaikkien alojen yritykset ja organisaatiot kokoontuvat oppimaan toisiltaan ja kehittämään tehokkaampia menetelmiä kestäviä toimitusketjuja varten.
Me Ilmatar Solarilla arvostamme vastuullista toimintakulttuuria, jossa edistetään vastuullista liitetoimintaa ja hyvinvoivaa työyhteisöä. Meillä on muun muassa anonyymi Whistleblowing-ilmoituskanava, jonne kaikki voivat ilmoittaa vastuuttomasta toiminnasta tai eettisiä ohjeitamme, arvojamme tai lakia rikkovista toimista. Otamme kaiken laittoman ja eettisten arvojemme vastaisen toiminnan erittäin vakavasti. Kannustamme kaikkia ilmoittamaan, jos tällaisia epäilyksiä ilmenee.
Ota yhteyttä
ILMATAR SOLAR AB
S-posti: info@ilmatarsolar.se
Malmö
Stortorget 29
211 34 Malmö
Karlstad
Västra Torggatan 18
652 24 Karlstad
Stockholm
Norrlandsgatan 10
111 43 Stockholm
Navigointi
PRIVACY POLICY © ILMATAR SOLAR AB
CREATED BY APRIL KOMMUNIKATION
Käytämme verkkosivuillamme evästeitä auttaaksemme mukauttamaan sisältöä ja tarjoamaan paremman käyttökokemuksen. Napsauttamalla “Hyväksy” hyväksyt evästekäytäntömme .